Suomen suuriruhtinaskunta

Suomen suuriruhtinaskunta Storfurstendömet Finland Великое княжество Финляндское Velikoje knjažestvo Finljandskoje
1809–1917
vaakuna
Suomen suuriruhtinaskunta Euroopan kartalla vuonna 1914.
Valtiomuoto	autonominen suuriruhtinaskunta
osa	Venäjän keisarikuntaa
Suomen suuriruhtinas	Aleksanteri I (1809–1825) Nikolai I (1825–1855) Aleksanteri II (1855–1881) Aleksanteri III (1881–1894) Nikolai II (1894–1917)
Suomen kenraalikuvernööri	Ensimmäinen: Göran Magnus Sprengtporten (1808–1809) Viimeinen: Nikolai Nekrasov (1917)
Pääkaupunki	Turku (1809–1812) Helsinki (1812–1917)
Pinta-ala
– yhteensä	377 426[1] km²
– josta maa-alueita	333 140[1]
– josta sisävesiä	44 286[1]
Väkiluku (1914)	3 269 401[1]
– väestötiheys	9,8[1] / km²
Uskonnot	Suomen ortodoksinen kirkko, Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Historia
– Porvoon valtiopäivät	28. maaliskuuta 1809
– Haminan rauha	17. syyskuuta 1809
– itsenäisyys	6. joulukuuta 1917
Viralliset kielet	ruotsi (1809–1917) suomi (1883–1917) venäjä (1809–1863 ja 1900–1917)
Valuutta	riikintaaleri ja rupla (ennen vuotta 1840) rupla (1840–1859) markka neljännesruplan ilmentymänä (1860–1865) markka (1865–1917)
Edeltäjä	Ruotsin vallan aika Suomessa
Seuraaja	Suomi
Infobox OK

Suomen suuriruhtinaskunta (aikalaisnimenä Suomen suuriruhtinaanmaa,^[2] ruots. Storfurstendömet Finland, ven. Великое княжество Финляндское, Velikoje knjažestvo Finljandskoje) oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa pääosin nykyisen Suomen tasavallan alueella vuosina 1809–1917. Autonominen suurruhtinaskunta oli Suomenmaan vallan käyttäjänä itsenäisen Suomen edeltäjä, joka täytti jo suuren osan itsenäisen valtion tunnusmerkistöstä.

Suomen suuriruhtinaskunnan käsite oli syntynyt jo 1500-luvulla paljolti siitä syystä, että Ruotsin kuninkaan arvonimiin sisältyi vuodesta 1577 myös Suomen suuriruhtinaan arvo. Hallinnollisena ja valtiollisena käsitteenä suurruhtinaskunta sai merkitystä kuitenkin vasta Venäjän vallattua maan Suomen sodassa vuosina 1808–1809. Suuriruhtinaskunta syntyi vuonna 1809 Porvoon maapäivillä eli Porvoon valtiopäivillä. Suuriruhtinaskunnan korkeimman vallan hallitsija, Suomen suuriruhtinas, oli Venäjän keisari, hallitsijasukuna Romanov-suku. Suomessa keisaria edusti kenraalikuvernööri, joka johti suuriruhtinaskunnan armeijaa. Venäjän valtiollisen rakenteen ja suomalaisten aloitteellisuuden kautta Suomen suuriruhtinaskunnalle muotoutui autonominen asema, joka laajeni 1800-luvun lopulle asti. Suuriruhtinaskuntaan perustettiin senaatti vuonna 1816 entisestä, vuonna 1809 perustetusta, hallituskonseljista. Senaatin eri toimituskunnista tuli maan tärkeimmät sisäiset hallintoelimet.^[3]

Taloudelliset, yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset Suomen suuriruhtinaskunnassa olivat sidoksissa muutoksiin emämaa Venäjällä ja muualla Euroopassa. Suuriruhtinaskunnan historia jakautuu kolmeen eri vaiheeseen. Aluksi oli vuosien 1809–1855 hitaan taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kausi. Toista vaihetta luonnehti vuosien 1856–1916 voimakas teollinen ja taloudellinen kasvu sekä sivistyksellinen, poliittinen ja kulttuurinen edistyminen, sekä itsehallinnon laajentuminen (vuoteen 1889 asti). Kolmantena olivat vuosien 1889–1916 venäläistämispolitiikan kaudet. Suomen suuriruhtinaskunta lakkasi ja Suomen yhteys Venäjään katkesi Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 ensimmäisen maailmansodan Venäjällä aiheuttaman valtiollisen hajoamisen yhteydessä.^[4]

1. ↑ ^{a b c d e} Suomen tilastollinen vuosikirja 1916 (PDF) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 12.2.2013.
2. ↑ Wiipurin sanomat 1.9.1886, nro 137, s. 2, "Suomen Suuriruhtinanmaan asetus-Kokous n:o w.1886 on ilmestynyt..."
3. ↑ Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Zetterberg 2003, Jussila 2004, Ylikangas 2007
4. ↑ Haapala 1995, Jussila 2004 ja 2007, Ylikangas 2007