Suufilaisuus

Suufilaisuus ei ollut vain kansanusko; sillä oli kannattajia myös oppineiden keskuudessa. (Kuvassa filosofi Ibn Arabi, yksi tunnetuimpia suufilaisuuden edustajia).
Afrikkalainen suufilainen marabout eli pyhä mies.

Suufilaisuus (arab. تصوف‎, taṣawwuf) on islamin kansanomainen ja uskonnollista mystiikkaa, iloa ja eläytymistä korostava virtaus ja uskonnollis-poliittinen liike. Se alkoi kehittyä 1100-luvulla, kun islamilainen uskonoppineiden luokka oli vieraantunut kansasta ja muuttunut sivistyneeksi oppineistoksi.[1] Suufilaisuus oli kansanliikkeenä usein vastarintaa yläluokkaista islamia vastaan.[2]

Sana suufi on luultavasti johdettu arabian sanasta villa (arab. صوف, suuf), koska suufeilla oli tapana pukeutua vaatimattomaan villakauhtanaan.[3] Suufilaisuuden esikuvana saattoi olla Syyrian kristillisten munkkien asketismi.[1] Suufilaisuudelle ovat ominaisia pyhien miesten perustamat veljeskunnat. Useimmat niistä ovat sunnalaisia, mutta on myös šiialaisia veljeskuntia.[4]

Suufilaisuus ei ole täsmällinen oppisuunta vaan pikemminkin pyrkimys yhdistää paikallisia uskomuksia ja mielenlaatuja puhdasoppiseen islamiin. Suufilaisuuteen on siksi kuulunut erilaisia ja toisilleen jopa vastakkaisia asioita. Lähi-idässä suufilaisuus yhdisti islamiin panteistismia, Indonesiassa illuminationismia. Länsi-Afrikassa suufit muuttivat afrikkalaisen uhraamisen, henkienmanauksen ja parantamisen islamilaisiksi rituaaleiksi.[5] Veljeskunnille niiden identiteetin antoivat niiden omat rituaalit, jotka ulottuivat Jumalan nimien toistamisesta veriuhreihin, miekkatansseihin, tulen ja käärmeiden käsittelyyn, keskinäiseen ruoskimiseen ja moneen muuhun.[6] Yleinen mielikuva suufilaisuudesta liittyy usein pyöriviin derviššeihin, mutta tämä tanssirituaali kuuluu lähinnä vain turkkilaiseen mevlevi-koulukuntaan.[7]

  1. a b Watt 1961, s. 244-248
  2. Geertz 1968, s. 30–31
  3. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 84. Tammi, 1996.
  4. Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus, s. 79–80. Gaudeamus, 1999.
  5. Geertz 1968, s. 48
  6. Geertz 1968, s. 51–52
  7. Maristo & Sergejeff 2015, s. 322

Developed by StudentB