Back Tasawôh ACE Soefisme Afrikaans Sufismus ALS ሱፊዝም Amharic Sufismo AN صوفية Arabic صوفيه ARZ Sufismu AST Sufizm Azerbaijani صوفیلیک AZB
Suufilaisuus (arab. تصوف, taṣawwuf) on islamin kansanomainen ja uskonnollista mystiikkaa, iloa ja eläytymistä korostava virtaus ja uskonnollis-poliittinen liike. Se alkoi kehittyä 1100-luvulla, kun islamilainen uskonoppineiden luokka oli vieraantunut kansasta ja muuttunut sivistyneeksi oppineistoksi.[1] Suufilaisuus oli kansanliikkeenä usein vastarintaa yläluokkaista islamia vastaan.[2]
Sana suufi on luultavasti johdettu arabian sanasta villa (arab. صوف, suuf), koska suufeilla oli tapana pukeutua vaatimattomaan villakauhtanaan.[3] Suufilaisuuden esikuvana saattoi olla Syyrian kristillisten munkkien asketismi.[1] Suufilaisuudelle ovat ominaisia pyhien miesten perustamat veljeskunnat. Useimmat niistä ovat sunnalaisia, mutta on myös šiialaisia veljeskuntia.[4]
Suufilaisuus ei ole täsmällinen oppisuunta vaan pikemminkin pyrkimys yhdistää paikallisia uskomuksia ja mielenlaatuja puhdasoppiseen islamiin. Suufilaisuuteen on siksi kuulunut erilaisia ja toisilleen jopa vastakkaisia asioita. Lähi-idässä suufilaisuus yhdisti islamiin panteistismia, Indonesiassa illuminationismia. Länsi-Afrikassa suufit muuttivat afrikkalaisen uhraamisen, henkienmanauksen ja parantamisen islamilaisiksi rituaaleiksi.[5] Veljeskunnille niiden identiteetin antoivat niiden omat rituaalit, jotka ulottuivat Jumalan nimien toistamisesta veriuhreihin, miekkatansseihin, tulen ja käärmeiden käsittelyyn, keskinäiseen ruoskimiseen ja moneen muuhun.[6] Yleinen mielikuva suufilaisuudesta liittyy usein pyöriviin derviššeihin, mutta tämä tanssirituaali kuuluu lähinnä vain turkkilaiseen mevlevi-koulukuntaan.[7]