Takojan seisake

Takoja
Perustiedot
Lyhenne Tak
Rataosa Helsinki–Riihimäki
Osoite 05400 Jokela
Kunta Tuusula
Etäisyydet Jokela 1,8 km
Palopuro 3,1 km
Avattu 1. kesäkuuta 1948[1]
Lakkautettu 12. elokuuta 1996
Liikenne
Liikennöitsijä(t) Valtionrautatiet ja VR-Yhtymä
Lähijunat H T
Matkustajalaituri(t)
Korkeus 265 mm
Pinnoite hiekka ja sora
Ratapiha
Raiteisto 2 laituriraidetta

Takojan seisake (lyh. Tak) on entinen rautatieliikennepaikka Tuusulan kunnan ja Hyvinkään kaupungin rajalla Takojan asuinalueella noin kaksi kilometriä pohjoiseen Jokelan asemalta. Seisake avattiin vuonna 1948 taajama-asutuksen levittyä pohjoiseen pitkin radanvartta Jokelan asemanseudulta. Matkustajamäärät olivat laskeneet vähäisiksi 1990-luvulle tultaessa, keskimäärin Takojalta nousi junaan tai jäi junasta 0-2 matkustajaa per juna. Lisäksi H-junan runsas pysähdysten määrä ja siitä aiheutunut hitaus hankaloitti liikenteenhoitoa.[2]. Asukkaiden vastustuksesta huolimatta seisake lakkautettiin Monnin ja Palopuron kanssa samana päivänä elokuussa 1996.

  1. Iltanen, Jussi: ”4. Päärata”, Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat, s. 48. Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3
  2. Sulo Aittoniemi: Kirjallinen kysymys 256 / 1996 1996. Eduskunta. Viitattu 5.12.2011.

Developed by StudentB