Tasavalta

Tasavalta on eräs valtiomuoto, jolla yleensä tarkoitetaan valtiota, joka ei ole monarkia, vaan valtionjohdossa toimii määräajaksi tehtävään valittu henkilö tai toimielin. Lisäksi tasavallassa yleensä ainakin osa kansalaisista voi osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Tasavallalle ei kuitenkaan ole olemassa täysin yksiselitteistä, kiistatonta ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tasavallan määritelmä on myös vaihdellut eri aikoina.

Tasavaltaa kutsutaan usein monarkian vastakohdaksi.[1][2] Määritelmä on käyttökelpoinen, mutta ei päde joissakin rajatapauksissa, eikä silloin kun tasavallan ja monarkian ero on määritelty toisin kuin modernissa yhteiskunnassa. Myöskään oligarkian käsite ei sovi kumpaankaan vaihtoehtoon. Käsitys tasavallasta yksiselitteisesti monarkian vastakohtana on liian yleistävä, eikä ota huomioon muun muassa erilaisten monarkioiden monimuotoisuutta.

  1. Esimerkiksi Machiavellin Ruhtinaan aloituskappale.
  2. Webster's Third New International Dictionary. Sanan republic selitys kuuluu suomeksi: "valtio, jonka valtionpäämies ei ole monarkki ja on nykyisin usein presidentti.

Developed by StudentB