Tekniikan historia kuvaa niiden välineiden ja menetelmien kehitystä, joita ihminen on käyttänyt selvitäkseen luonnossa hengissä, puolustaakseen itseään, muokatakseen ympäristöään, viihdyttääkseen itseään ja kommunikoidakseen muiden ihmisten kanssa. Tekniikan käytön aloittivat varhaisemmat ihmislajit, jotka onnistuivat siirtämään osaamista sukupolvelta toiselle. Tiedon karttuminen oli aluksi hidasta ja vasta maatalouden alkamisen jälkeen ihmisryhmät kasvoivat riittävän suuriksi, jotta muodostui laajempaa työnjakoa. Maanviljelyksen ja keinokastelun avulla Lähi-idässä, Amerikan mantereella ja Kiinassa syntyi toisistaan riippumatta muinaisia korkeakulttuureita.
Laivojen rakentaminen lisäsi kauppaa, ja sitä kautta ideat levisivät nopeammin. Metallien keksimisen jälkeen pystyttiin tekemään kestävämpiä työkaluja ja koneita. Yhteiskunnan mullistuksista, kuten Rooman valtakunnan tuhosta huolimatta teknistä tietoa pystyttiin säilyttämään ja tiedon kartuttamista jatkamaan. Tieteellisen vallankumouksen jälkeen tekniikasta tuli tieteen apuväline, ja tieteestä tekniikan apuväline.[1] Tämän yhdistelmän avulla Eurooppa ja Englanti etunenässä pystyivät luomaan joksikin aikaa teknis-teollisen ylivoiman muuhun maailmaan nähden.
Koneellistuminen eteni tehtaissa, maataloudessa, kulkuvälineissä ja kodeissa. Aluksi voiman koneiden pyörittämiseen tuottivat höyrykoneet ja sitten polttomoottorit ja sähkö. Tiedonvälityskin tuli reaaliaikaiseksi sähköisenä. Sähkön ja transistorien avulla saatiin toteutettua ohjelmoitava kone, jollaista oli yritetty tehdä niin mekaanisena kuin hieman paremmin onnistuen elektroniputkilla. Tekniikan avulla ympäristöä pystyttiin muuttamaan rajusti. Hyöty ei jakautunut oikeudenmukaisesti ja sivuvaikutukset saattoivat olla vaarallisia, joten yhteiskunta joutui lainsäädännöllä luomaan tekniikan hyödyntämiselle rajoja.