TeleSampo ja Infotel olivat 1980-luvun ja 1. lokakuuta 2004 välillä toimineita suomalaisia tekstipohjaisia tietoverkkopalveluita, joiden kehitys aloitettiin ennen internetin leviämistä. 1980-luvun alussa eurooppalaiset teleyhtiöt alkoivat rakentaa kansallisia videotex-pohjaisia palveluitaan, joista menestyksekkäin oli ranskalainen Minitel. Näiden tarkoitus oli luoda yhdyskäytäviä julkishallinnon, pankkien, vakuutusyhtiöiden tietopankkien välille ja tuoda palveluita myös kansalaisten ulottuville. Suomessa tämän kehityksen myötä Suomen Posti- ja telelaitos aloitti 1. huhtikuuta 1984 kaupallisen videotex-palvelun, jonka nimeksi vakiintui Telesampo vuonna 1988. Myös Helsingin Puhelinyhdistys, oli aloittanut kokeilunsa videotex-järjestelmillä jo vuosikymmenen taitteesta ja aloitti Telesammon kanssa samoihin aikoihin oman kaupallisen Infotel-palvelunsa. [1]
Aluksi Telesampoa käytettiin erillisten televisioon liitettyjen Telesampo-päätteiden avulla, mutta mikrotietokoneiden ja modeemien halpeneminen teki niistä pääasiallisia päätelaitteita ja sen myötä videotexin korvasi pääosin ASCII-pohjaiset järjestelmät. Yhteydenotto modeemilla oli yksinkertaisimmillaan soitto aikaveloitukselliseen kioskipalveluun joka ei edellyttänyt mitään sopimussuhteita toimivan lankapuhelinliittymän lisäksi. Käyttäjälle Telesampo ja Infotel tarjosivat pääsyn muun muassa verkkopankkipalveluihin, sähköpostiin, muiden maiden kansallisiin videotex-järjestelmiin ja silloiseen internetiin. Muita suosittuja palveluita olivat myös Maatalouden laskentakeskuksen tarjoamat neuvonta- ja laskentapalvelut ja alkuvaiheessa chattaily.[2]
Infotelin ja Telesammon käyttäjämäärät tasaisesti nousivat 1990-luvun ajan, kunnes kaupallisen internetin läpimurto teki tekniikasta auttamatta vanhentunutta. Telesammolla oli 1990-luvun alussa arviolta 20 000–30 000 käyttäjää ja vuonna 1997 Tieke arvioi Telesammolla ja Infotelilla olleen yhteensä jo 350 000 käyttäjää, joista 55 % olisi tullut kotitalouksista. Telesammon lopettaessa vuonna 2004, sillä oli enää arviolta 3 000 käyttäjää.
Telesammon ja Infotelin valikkopalvelun ylläpito oli alkuvaiheessa operaattorin kannalta työlästä. Muutoksen tekeminen, esimerkiksi uusi pankkipalvelu, edellytti valikon EPROM-muistipiiriin polttamista. Loppuvaiheessa palvelut tuotettiin tietokoneella. Valikossa palveluille voitiin asettaa palvelukohtainen hinnoittelu, joka veloitettiin lähettämällä lisäsykäyksiä käyttäjän puhelinyhteydelle. Rajoittavana tekijänä oli telelainsäädäntö, joka asetti rajoituksen näin toteutetulle veloitukselle. Rajoituksista huolimatta juuri tämä lisäveloitusominaisuus kuitenkin piti Telesammon ja Infotelin hengissä vielä pitkään sen jälkeenkin, kun internet oli jo vallannut markkinat pankkimaailman ja sähköpostipalvelujen osalta.
1994 aloittaneet yrityksille tarjottavat kaupalliset internet-palvelut Lanlink ja Datanet aloittivat kehityksen, joka lopulta johti kymmenessä vuodessa Infotelin ja Telesammon alasajoon. Internet-palveluntarjoajat alkoivat jo varhaisessa vaiheessa rakentaa kuluttajien soittosarjapalveluja Lanlinkin ja Datanetin päälle, aluksi lähinnä sähköpostin käyttöä varten ja selaimien kehittyessä web-selailuun. Pankit siirsivät omat palvelunsa internetin puolelle ensin telnet-pääteyhteydellä ja lopulta selainyhteydelle. Infotel ja Telesampo, jotka tarjosivat pääteyhteystyyppisen valikkopalvelun, pystyivät säilyttämään osan palveluista ja kilpailemaan avointa internetiä vastaan vain toimivalla veloituspalvelulla.
- ↑ Petri Saarikoski, 3.4.2002 , Television käyttö tietopalvelujen välineenä (Television historia ja tulevaisuus -luentosarja)
- ↑ Tietoviikko, 1.4.2004, Telesampon taru päättyy (Arkistoitu – Internet Archive)