Temppeliherrain ritarikunta (lat. Pauperes commilitones Christi Templique Solomonici, "Kristuksen ja Salomon temppelin köyhät ritarit") oli keskiajalla ristiretkien aikaan perustettu veljeskunta, joka vaikutti laajalti Euroopassa ja Lähi-idässä vuosina 1119–1307. Temppeliherrain ritarikunta oli ensimmäinen hengellisistä ritarikunnista, ja sen säännöt ja organisaatio olivat esikuvana useille muille ritarikunnille. Temppeliherrat olivat alun perin vaatimattomia soturimunkkeja, mutta heidän järjestönsä kasvoi pian yhdeksi keskiajan Euroopan taloudellisesti vaikutusvaltaisimmista järjestöistä. Temppeliherrojen vaurauden kasvaessa heitä alettiin pelätä ja he alkoivat saada vihamiehiä. Ranskan kuningas Filip IV syytti tekaistuin perustein temppeliherroja jumalanpilkasta ja ristiretkien epäonnistumisesta, ja kuninkaan käskystä temppeliherrojen ritarikunta tuhottiin 1300-luvun alussa.[1]