Teologia (m.kreik. θεολογία) tarkoittaa alun perin jumaluusoppia eli järjestelmällistä jumalan ja jumalaan liittyvien aiheiden tutkimusta (θεος, theos, ”jumala”, + λογος, logos, ”sana”, ”järki”, ”keskustelu”, ”oppi”).[1]
Nykyisin teologia voidaan sanana jakaa kahteen merkitysluokkaan. Tieteenalana teologia ei ole uskonnon harjoittamista, vaan uskontoa, erityisesti kristinuskoa, uskomuksia ja uskonnollisuutta tutkiva oppiala.[2][3] Uskonnollinen teologia puolestaan on jonkun tietyn uskonnon opillista järjestelmää tai ajattelua koskevaa, uskonnollisen yhteisön itsensä harjoittamaa tutkimusta.
Nykyaikainen akateeminen teologinen tutkimus on luonteeltaan kuvailevaa,[4] toisin sanoen se tutkii kohteena olevan uskonnon uskomuksia käyttäen apunaan myös muiden tutkimusalojen menetelmiä. Se eroaa normatiivisesta eli uskon sisältöä määrittävästä teologiasta, joka tähtää oppijärjestelmien luomiseen, kehittämiseen ja arvioimiseen,[4][5] ja kuuluu uskonnollisille yhteisöille itselleen. Jaottelu ei kuitenkaan ole aina ehdoton.[4]
Tieteenalana teologia eroaa uskontotieteestä ennen kaikkea kahdella tavalla. Ensiksi, teologia rajautuu yleensä tutkijoiden omaan uskonnolliseen perinteeseen, usein kristinuskoon. Tällöin tutkitaan kristinuskon perusteita, kuten sen historiaa, sisältöä ja ilmenemismuotoja. Uskontotieteen tutkimuskohteena ovat puolestaan kaikki maailman uskontoperinteet. Toiseksi, teologia ei tavallisesti ”vertaile” uskontoja. Uskontojen vertailua voidaan tehdä uskontotieteen alalla.[5][6]
Suomessa teologian maisteriksi valmistunutta kutsutaan teologiksi. Useimmat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista ovat suorittaneet vähintään teologian maisterin tutkinnon, osalla on aikaisempi korkeakoulututkinto sekä teologian kandidaatin opinnot.