Tim Cook

Tim Cook
Henkilötiedot
Syntynyt1. marraskuuta 1960
Robertsdale, Alabama
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti liikemies
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Timothy Donald ”Tim” Cook (s. 1. marraskuuta 1960) on yhdysvaltalainen liikemies ja Applen toimitusjohtaja. Cook nousi yrityksen johtoon elokuussa 2011, kun edellinen toimitusjohtaja Steve Jobs erosi tehtävästä.[1] Hän tuli yhtiön palvelukseen alun perin maaliskuussa 1998.[2] Ennen toimitusjohtajanimitystä hän oli yhtiön operatiivinen johtaja.[3] Cook on Niken hallituksen jäsen.[4]

Cookia kuvataan vaatimattomammaksi ja kaunopuheisemmaksi kuin Jobs. Hän on vähäpuheinen eikä esiintyjänä karismaattinen, mutta häntä pidetään kuitenkin hyvänä puhujana. Ennen Applea hän työskenteli IBM:llä ja Compaqilla.[5]

Applen Cookille lupaamat palkat ja palkkiot ovat arvoltaan yhteensä 378 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ja vuonna 2012 hän olikin maailman parhaiten palkattu toimitusjohtaja.[6]

Applen johdossa ei ole tapahtunut Cookin toimitusjohtajuuden aikana suuria muutoksia, vaan se koostuu edelleen suurimmaksi osaksi samoista henkilöistä, joiden kanssa Cook työskenteli Jobsin ollessa toimitusjohtajana. Apple-asiantuntija Mark Gurman arvioi toukokuussa 2024 Bloombergissä, että teknologiapäällikkö John Ternus ja operatiivinen johtaja Jeff Williams ovat todennäköisimmät ehdokkaat Cookin seuraajaksi Applen toimitusjohtajana.[7]

  1. Steve Jobs Resigns as CEO of Apple 24.8.2011. Apple Inc.. Arkistoitu 26.8.2011. Viitattu 27.8.2011.
  2. Timothy D. Cook Profile - Forbes.com Forbes. Arkistoitu 15.4.2012.
  3. Koistinen, Olavi: Uudet kasvot nousivat Applen johtoon. Helsingin Sanomat, 27.8.2011. Artikkelin verkkoversio.
  4. NIKE, Inc. - Investor Relations - Investors - Corporate Governance investors.nike.com. Viitattu 8.7.2020.
  5. Apple Leadership - Tim Cook Apple. Viitattu 8.7.2020. (englanti)
  6. Chenda Ngak: Steve Jobs' successor Tim Cook highest paid CEO. CBS News, January 11, 2012. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 19.10.2013. (englanniksi)
  7. Gurman, Mark: Tim Cook Can’t Run Apple Forever. Who’s Next? Bloomberg. 9.5.2024. Viitattu 31.5.2024. (englanniksi)

Developed by StudentB