Tutkimus ja tuotekehitys on systemaattista toimintaa, joka tähtää tiedon lisäämiseen ja tiedon käyttämiseen uusien sovellusten löytämiseksi. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö.[1]
Vaikka tutkimuksesta on puhuttu satojen vuosien ajan, sanapari tutkimus ja tuotekehitys yhdistettiin 1900-luvun loppupuolella. Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa tutkimuksen ja tuotekehityksen yhteistyö on ollut tärkeä osa taloudellista suunnittelua sekä valtiontaloudessa että yksityisissä yrityksissä.[2]
Unescon mukaan tutkimuksen ja tuotekehityksen osuus maailman bruttokansantuotteesta on kahden prosentin luokkaa. Vuoden 2007 aallonpohjasta, alle kaksi prosenttia, se nousi 2,23 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Suurimman osuuden (3-4,3%) omasta BKT:staan vuonna 2015 käyttivät Israel, Etelä-Korea, Japani, Ruotsi, Itävalta ja Tanska.[3]