Walther Meissner | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. joulukuuta 1882 Berliini, Saksan keisarikunta |
Kuollut | 15. marraskuuta 1974 (91 vuotta) München, Länsi-Saksa |
Kansalaisuus | saksalainen |
Koulutus ja ura | |
Väitöstyön ohjaaja | Max Planck |
Instituutti |
Physikalisch-Technische Bundesanstalt Technische Hochschule München |
Tutkimusalue | suprajohtavuus |
Tunnetut työt | Meissnerin ilmiö, Holmin-Meissnerin ilmiö |
Walther Meissner (1882–1974)[1] oli saksalainen fyysikko. Hän syntyi Berliinissä 1882. Hänen isänsä oli pääinsinööri. Walther Meissner opiskeli ensin insinööriksi Charlottenburgin yliopistossa ja suoritti konetekniikan esitutkinnon. Myöhemmin hän ryhtyi opiskelemaan fysiikkaa. Meissner oli Max Planckin oppilaana, ja hän väitteli tohtoriksi säteilypaineeseen liittyvällä väitöskirjalla. Myöhemmin hän työskenteli laboratoriossa Physikalisch-Tecnische Reichanstaltissa. Samalla hän kirjoitti kirjoja termometriasta ja viskositeetista. Hän meni naimisiin 1911, ja vuoden kuluttua hänen vaimonsa kuoli tyttären synnytykseen. Meissner siirtyi työskentelemään tiedeosaston sähköosastolle.[2]
Meissner tutki suprajohtavuutta. Ilmiön oli havainnut ensimmäisen kerran hollantilainen Heike Kamerlingh Onnes 1911. Tämän jälkeen ilmiötä ei juurikaan tutkittu, ennen kuin Meissner ryhtyi Robert Ochsenfeldin kanssa tutkimaan suprajohtavia materiaaleja ja magnetismia. He havaitsivat, että suprajohteet ovat hyvin diamagneettisia ja ne poistavat sisältään heikkoja magneettikenttiä. Ilmiötä kutsutaan Meissnerin-Ochsenfeldin ilmiöksi. Meissneristä tuli teknisen fysiikan professori 1934. Hän oli seuraavalla vuosikymmenellä Baijerin tiedeakatemian presidentti, ja hän perusti akatemiaan tutkimuskomission, joka käsitteli mataliin lämpötiloihin liittyviä seikkoja. Hän oli 1952 alkaen virallisesti eläkkeellä, mutta hän teki tutkimuksia vielä vuosien ajan. Hän kuoli 1974 Münchenissä, missä sijaitseva lämpötilan tutkimuslaitos nimettiin hänen mukaansa 1982.[3]