Luonnonoikeus (lat. ius naturale; myös luontaisoikeus, luonnollinen laki, lex naturalis) on yhteisnimitys sellaisille moraali- ja oikeusteorioille, joiden mukaan on olemassa yleispäteviä, ihmisestä ja kulttuurista sekä ajasta ja paikasta riippumattomia oikeusnormeja[1]. Luonnonoikeusajattelun mukaan on olemassa ylipositiivinen eli säädännäistä lakia ylempi ja vahvempi oikeus, joka asettaa rajat sille, mitä lainsäätäjä voi säätää ja tuomioistuin soveltaa. Toisin sanoen luonnonoikeusajattelu perustuu ajatukseen lainsäätäjää, tuomioistuimia ja kansalaisia velvoittavasta oikeasta oikeudesta eli ehdottomasta uskonnollisesta tai yhteisöllisestä oikeudenmukaisuudesta, jota vasten lainsäädäntöä ja yksittäisiä tuomioistuinratkaisuja tulee kriittisesti arvioida.[2]
Luonnonoikeusajattelu on vanha ja erittäin laaja teoriaperinne, johon lasketaan kuuluviksi hyvinkin erilaisia teorioita vuosisatojen varrelta. Luonnonoikeusajattelu ei siis muodosta yhtenäistä koulukuntaa tai ajattelutapaa, vaan kattaa useita eri luonnonoikeusteorioita. Yhteistä luonnonoikeusteoreetikoille on etenkin kysymys oikeuden oikeutuksesta.[3]